Energiahoitaja Virpi

BodyMind Energy Balancing Method

Energiahoitoa luonnonläheisessä Vesilahdessa

Olen Virpi, koulutukseltani lapsiin ja nuoriin suuntautunut lähihoitaja ja myös päihdealan ammattitutkinnon suorittanut kahden lapsen äiti. Keväällä 2021 valmistuin myös merkonomiksi. Olen opiskellut energiahoitajaksi Suomen Energiahoitajien kursseilla Helsingissä joulukuusta 2017 ja suorittanut kaikki tasot vuonna 2021. Teen hoitoja omassa kodissani Vesilahdessa, kodikkaassa, rennossa ja turvallisessa ilmapiirissä. Kokemukseni ja koulutukseni ansiosta pystyn hyvin samaistumaan erilaisten asiakkaiden tilanteisiin ja huolehtimaan heidän hyvinvoinnistaan ammatillisesti mutta sydämellä. 

Energiahoito on tulevaisuuden hoitomuoto vauvasta vaariin. Energiahoidolla tarkoitetaan tässä yhteydessä tekniikkaa, joka vaikuttaa kehoon ihmisen energiajärjestelmän ja hermoston kautta. Vaikka kyseessä on ihmisille monesti melko tuntematon hoitomuoto, tiede on jo todistanut sen toimivaksi useilla tutkimuksilla joista valitettavasti kaikkia ei ole onnistuttu julkaisemaan suurelle yleisölle. Näistä ja muusta aiheeseen liittyvästä voit lukea mm. https://suomenenergiahoitajat.fi/tutkimuksia-energiahoidon-vaikutuksista/ . TÄRKEÄÄ on sisäistää että me hoitajat emme paranna ketään- emme paranna näillä tekniikoilla esim.syöpää. Se aiheuttaa joissakin ihmisissä närää koska he uskovat että lupaamme näin. Ei. Kyse on nimenomaan kehon stressitilan, tunnelukkojen, traumojen ja erilaisten tukosten poistamisesta, jolloin keho automaattisesti korjaa itse itseään siinä määrin miten se on ko. ihmiselle mahdollista. Mutta kyllä, joidenkin keho korjaa myös syöpää. Energiahoidolla vaikutetaan ihmisen hermo- ja limpiseen järjestelmään, joihin meillä ei tietoisen mielen tasolla ole pääsyä. Tämä tapahtuu kehon ehdoilla. Kun stressitila helpottaa, se korjaa asioita sen myötä itse. Kovassa stressitilassa olevan kehon immuunijärjestelmä ei toimi kunnolla jolloin sairastutaan- loogista, eikö totta. Aktivoimme siis kehon oman paranemismekanismin. Stressitilan poistuttua, keholla on kaikki edellytykset korjata siinä olevia virheitä ja sairauksia- älä aliarvioi sitä <3 

Stressi on sanana ja olona kovin iso ja yleinen, ja voi oireilla monella eri tavalla, jopa niin ettei henkilö tiedä olevansa stressaantunut. Vasta kun fyysisiä vaivoja ilmenee, aletaan usein kysellä mistä tämä johtuu. Itse kroonisena niska-hartiaseudun vaivaisena, ihmettelin miksei hieronta auta vaikka niin tunnollisesti siellä kävin ja jumppasinkin. Eräs hieroja jo minulle tokaisi, että jos sinulla on stressiä, se ei auta. Eli jälleen syy-seuraus - en hoitanut syytä vaan seurausta, jolloin olo ei helpottanut. Vasta kun stressitila helpotti, helpotti vaivakin. Energiahoidolla saadaan siis helpotusta niin henkisiin kuin fyysisiin vaivoihin jotka usein kulkevat käsi kädessä. Energiahoidolla voidaan hoitaa mm.kipu- ja tulehdustiloja, allergioita, riippuvuuksia, kehon virheasentoja, masennusta, elimellisiä sairauksia ja traumoja, fobioita ja pelkotiloja. Hyvä hoitokokonaisuus saavutetaan mielestäni kun energiahoitoa toteutetaan yhdessä länsimaisen lääketieteen rinnalla, toinen toistaan tukien. Me emme ole lääkäreitä emmekä neuvo lääkityksissä tai tee diagnooseja. Monesti hoidon edetessä, näiden merkitys vähenee asiakkaallekin.

Energiahoitoa voidaan toteuttaa perinteisellä face to face tyylillä eli paikanpäällä mutta yhtä kaikki myös etähoitona. Etähoito on mahtava mahdollisuus jos asut kaukana tai olet muuten estynyt saapumasta paikalle. Etähoitoa varten varaa kuitenkin itsellesi häiriötöntä aikaa rentoutumiseen noin 1- 1,5h. Keskustelemme ennen ja jälkeen etähoidon joko puhelimitse tai Messengerin avulla. Oli tyyli kumpi vain, teen alkuhaastattelun ja kerron hieman käyttämistäni menetelmistä ja termeistä mikäli ne eivät ole tuttuja. Kartoitamme ongelman mihin asiakas tarvitsee apua. Hoitokerran kesto voi vaihdella jonkin verran yksilöittäin mutta keskimäärin hoitoon menee noin tunti, puolitoista. Lähdemme kuitenkin liikkeelle siitä vaivasta joka eniten pinnalla ja katsotaan hoidon aikana miten homma etenee- keho kertoo kyllä. 

Suosittelen 3-5 hoitokerran sarjaa enintään viikon välillä per kerta- paras tulos saavutetaan noin 3-4 päivän välillä per kerta. Tällöin nähdään jo hyvin mikä on asiakkaan kokonaistilanne, kehon vastaanotavuus hoitoon ja nouseeko jotain uutta kertojen välillä. Olen hoitoaikojen suhteen hyvin joustava koska teen työtä kotona. Otan mielellään vastaan arkisin aamusta klo 8 alkaen tuonne iltapäivään klo 16 asti mutta tilanteen mukaan olen myös joustanut ajoissa suuntaan tai toiseen ja tehnyt jopa viikonloppuisin. Jos kyseessä on vanhus tai vaikeasti sairas asiakas, voin tehdä myös kotikäyntejä. Tällöin veloitan normaalin kilometrikorvauksen. Tulethan sovittuun aikaan koska minulla ei ole varsinaisesti erillistä odotustilaa. Hoitoa varten on hyvä pukeutua rennosti, mielellään ei farkkuihin koska se hankaloittaa kehon asentovirheiden mittaamista. Peruutukset edellisenä päivänä klo 20 mennessä.

Käy myös tutustumassa Facebook sivuihini, https://www.facebook.com/Energiahoitaja-Virpi-Nixholm-101855625655385

Sydämellisesti tervetuloa! :)

 -Virpi-

Hoidosta sanottua....

Asiakkaat kertovat kokemuksiaan


Hanna Virtanen

"Energiahoidossa olin ennenkin käynyt, mutta tämä oli hieman erilainen kokemus. Virpi hyvin hoksasi mistä asioista energialukkoa lähdettiin avaamaan. Mieli kevyempänä sain lähteä kotiin. Kiitos 💛"


Anne

"Tietämättä alkuun ollenkaan mitä on energiahoito, päädyin Virpin rauhalliseen ja syvälliseen hoitoon. Hän sai asioistani heti kopin ja pääsi niihin käsiksi. Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin, sain esimerkiksi kipuuni helpotusta samantien. Varmoin mutta turvallisin keinoin Virpi vastaanotti myös tunteideni laajan skaalan ja sai minut rauhoittumaan. Voin lämpimästi suositella muillekin! :)


Tietoa Minusta

Eläinrakas kummitustyttö esittäytyy...

Olen 80-luvun kasvatti ja aina ollut kiinnostunut "jostain enemmästä" ja se on ajanut minua etsintäreissuille läpi elämän :D Välissä olen ehtinyt saada kaksi lasta ja käydä läpi ne perinteiset sitoutumiset, erot ja muutokset. Nyt olen asettunut aloilleni vehreään Vesilahteen yhdessä puolisoni, lasteni ja lukuisten eläintemme kanssa. 

Minua on aina kiehtonut ihmismieli sekä selittämättömät, ei-järjellä selitettävissä olevat asiat. Olen avoin mahdollisuuksille ja sille tiedolle että tiedämme lopulta melko vähän maailman kaikkeudesta- tai ainakin olemme unohtaneet sen tiedon.. Uskon että meissä itsessä asuu viisaus ja kyky paljon enempään kuin mitä meille suodaan mahdollisuutta toteuttaa nykymaailmassa. Haluan jatkuvasti kehittää aistejani ja tietämystäni universumin ihmeistä, ja samalla pysähtyä välillä ihmettelemään sitä yksinkertaisuutta jolla kaikki lopulta on selitettävissä.

Energiahoidossa yhdistyy minulle se intohimo asioihin joita on ollut kautta aikain mutta joista olemme vieraantuneet ja toisaalta se maanläheinen tapa jolla kuitenkin kaikki käy järkeen ja on lopulta selitettävissä. Mystinen ja luonnollinen kohtaavat ja muodostavat saumattoman, kauniin liiton <3

Pyrin auttamaan ihmisiä ja eläimiä niin ihan arjessa kuin enerhiahoidoillakin. On mahtavaa nähdä muutoksia ihmisissä, ja itsessänikin, kun keho oivaltaa mistä tässä kaikessa on kyse. Se ei aina ole vain helppo ja miellyttävä tie- minä sen tiedän- mutta vaikeankin matkan takana on se "elämisen sietämätön keveys" jonka me jokainen ansaitsemme. Se autenttinen, luottavainen, avoin ja rakastava Itse, jonka tunsimme joskus kauan sitten.

Tervetuloa kanssani matkalle hyvään oloon! <3 

Linkkejä ja vinkkejä


Vinkit

https://suomenenergiahoitajat.fi/manifestointi-mita-tarkoittaa-onnistua-siina/

https://www.youtube.com/channel/UCgLgLuxKQ__aJcxeGCHsiXQ

(huom.! eri tekniikka/metodi kuin Suomen Energiahoitajilla mutta hyvin inspiroiva ja kiinnostava tyyppi tämä Ian! :) )

https://www.thesecret.tv/


Eläinystävämme

- Hoidan myös isot ja pienet lemmikkimme etänä tai paikanpäällä-

Myös eläimet nauttivat hoidosta ja usein panostamme paljonkin eläinten hyvinvointiin omamme lisäksi. Eläimillä ei myöskään ole ns. sisäisiä ristiriitoja jotka saattavat joskus ihmisten hoidossa viivästyttää toipumista. Eläimet siis ottavat hyvin hoitoa vastaan ja tuntevat hoidon myös vahvasti. 

Teen eläinystävillemme energiahoitoa joko etänä tai lähikontaktissa- riippuen hieman tilanteesta ja kuinka eläin suhtautuu vieraaseen ihmiseen tai ympäristöön. Suurempia eläimiä hurautan mielelläni hoitamaan myös paikanpäälle - kaikki sovittavissa.

Diplomit

-Suomen Energiahoitajat Oy:n diplomit-

Olen suorittanut Suomen Energiahoitajien kaikki kolme tasoa ja diplomit :) 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita